Erän Tripla
Kahdeksantoista pelaajaa oli päässyt paikalle, kun Erän Triplan finaali pelattiin keskiviikkona
19.11.2025.
Karsintojen aikana oli ulkona syksyisen lämmin ja kostea keli. Finaali-iltana ilma oli jopa kylmä ja
kuiva. Vaikuttiko se vai karsittujen taidot tulostasoon enemmän. Joka tapauksessa finaalissa parisarjoja
heitettiin 43 kaikkiaan 96:stä sarjasta. Neljätoista keilaajaa kahdeksasta tämän rajapyykin saavutti
aikakin kerran finaalin aikana.
Pudotuspeleihin etenivät Käyhkö (1166), Salomaa (1131), Salonen (1131), Meriluoto (1127) ja Siikala
(1108).
Tasapisteisiin päätyneistä paremman viimeisen sarjan turvin Kaaron Salomaa pääsi suoraan
pudotuspelien toiselle kierrokselle.
Petteri Salonen heitti itsensä jatkoon pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta voittamalla yhden sarjan
kilpailussa Meriluodon ja Siikalan selkeähköllä erolla.
Lopullista kierrosta hallitsi alkuun Kaaron Salomaa, mutta sarjan loppupuolelle tullut reikä oli tiukassa
kilpailussa liikaa. Hän jäi kaksi pistettä tasapisteisiin päätyneistä Tomas Käyhköstä ja Petteri Salosesta.
Yhden ruudun uusinnassa aloittaneelle Käyhkölle jäi yksi keila pystyyn ja saamansa mahdollisuuden
Salonen käytti hyväkseen paukauttamalla pitkän illan päätteeksi ratkaisevan kaadon.
Ja vielä sen verran pitää Erän omaa häntää nostaa, että kaksi kolmessa loppukierroksen pelaajasta
Salonen ja Salomaa ovat Tapanilan Erän kasvatteja.
Triplan tulokset
HR7 tulokset
Extrajuniorikisan tulokset